Riparilla

Konfirmaatio on vietetty. Monessa kodissa käytiin laulamassa. Kiitos kutsusta. Oli etuoikeus ja ilo käydä juhlassanne.

Laitan alle vielä konfirmaatiomessun puheeni. Toivottavasti siitä on iloa vielä kesäpäivinä tästä eteenkin päin.

Siunausta kesään ja elämän kaikenlaisiin juttuihin!

Ville-pappi

______________

Luuk. 15:11-32 + Virsi 513 + Puhe

Rakkaat ystävät. Saanko esitellä erään riparimme jäsenen. Meidän oma maskotti, meidän kaskelotti.

Kaskelotti vietti kanssamme viikon. Näki paljon, kuuli paljon, oli monessa mukana. Koki unohtumattoman riparin.

Joinakin öinä - kaskelotti oli kadonnut. Mennyt piiloon. Vihjeistä päätelleen yövahti-Okolla oli osuutta asiaan. Kaskelotti ei kuitenkaan pysynyt pitkään piilossa. Aina joku innoissaan etsi. Aina joku löysi. Meidän porukan mielestä taisi olla tärkeää, että kaskelotti oli mukana päivän touhuissa. Kaikki muutkin olivat.

Edellä kuulimme, kun Ville ja Leevi lukivat kertomuksen tuhlaajapojasta ja hänen isästään. Poika otti ja lähti. Lähti kotoa, pois isän luota. Hän katosi isän elämästä, meni kauas isän huolenpidosta. Se harmitti isää. Teki kipeää. Hän olisi toivonut pitävänsä pojan lähellään. Mukana arjen touhuissa. Vai miksi muuten isä ilahtuu niin kovasti, kun hän kuuleekin pojan palaavan kotiin. Isä riemastuu, juoksee avosylin poikaa vastaan! Poika on tullut kotiin! Hän oli kadonnut, mutta nyt hän on löytynyt! Järjestetään iloiset juhlat!

Tuhlaajapojan isä kertoo jotain Jumalasta. Jumala odottaa. Jumala ilahtuu. Meillä on Jumala, joka odottaa meitä, tuhlaajapoikia ja -tyttöjä aina palaamaan takaisin. Koskaan emme ole liian kaukana, ettei tie Jumalan luo olisi yhä auki. Jumala on anteeksiantava. Hän iloitsee, jos uskallamme ottaa askeleen hänen luokseen. Hän riemastuu, jos otamme hänet mukaamme päivän touhuihin.

Tällaisesta Jumalasta me riparilla opimme. Tällaisen Jumalan puoleen me hiljaisuudessa huokasimme. Tällaisesta Jumalasta me lauloimme. Tällainen Jumala oli mukanamme aamuherätyksissä, työskentelyissä, hartauksissa, leikeissä, pallopeleissä, keskusteluissa, rukouksissa, souturetkillä. ”Sinä olet rajaton”, me rukoilimme ja tartuimme keltaiseen Jumala-helmeen, ”Sinä olet lähellä, Sinä olet valo ja Minä olen Sinun.”

Myös kaskelotti oli mukana aamuherätyksissä. Myös kaskelotti kertoo jotain Jumalasta. Kaskelotti viihtyy pinnan alla, emme näe kuinka se uiskentelee. Mutta koska kaskelotti on valas ja nisäkäs, se tarvitsee happea, sen tarvitsee käydä pinnan yläpuolella hengittämässä ilmaa.

Ehkä Jumalan läsnäolo päivän touhuissa ei ole aina niin näkyvää. Ehkä Jumala pysyttelee meiltä usein piilossa, pinnan alla, kuin kaskelotti. Mutta hän käväisee välillä pinnalla, meitä lähellä.

Ehkä me koemme Jumalan läsnäolon elämässämme sellaisina lähellä käväisyinä. Hetkinä, joina aivan kuin näkisimme tyynen pinnan rikkoutuvan. Hetkinä, joina Jumala kurkistaa elämäämme ja kysyy: missä mennään?

Ehkä me koemme Jumalan välähdyksinä, tähdenlentoina, äkillisinä sadekuuroina, helmen kimalluksina, ohikiitävinä hetkinä. Hetkinä, jotka vahvistavat uskoamme,
uskoa joka luottaa, että pinnan alla on jotain,
että Jumala on vaikka häntä ei näe.

Usko luottaa myös siihen, että olemme jokainen Jumalalle rakkaita. Kallisarvoisia helmiä. Sinä olet ihme, suuri ihme, kuten minä-helmi muistuttaa. Olitpa väsynyt maan, hiljainen maan, masentunut tai langennut, unohdettu tai vähäinen maan. Olet Taivaan Isälle rakas. Hän ottaa avosylin vastaan ja iloitsee meistä. Taivas itkee, kun joudumme Jumalasta kauas, mutta taivas hymyilee kun palaamme takaisin.

Ripari on sellainen pinnan rikkoutumisen hetki. Hetki, jossa näemme pintaa syvemmälle. Näemme oman pintamme alle ja uskallamme näyttää, millaisia sisimmässämme olemme, sanoa, mitä sisimmässä tunnemme ja ajattelemme. Näemme kaverin pinnan alle. Näemme, että toi on tommonen, näytämme että mä oon tämmönen. Semmonen tai mimmonen vaan, jokainen Jumalalle yhtä rakas.

Usko näkee syvemmälle. Jumala rikkoo sydämen kuoren, jotta voisimme tuntea hänet syvemmin. Jotta tajuaisimme arvomme ja kauneutemme Hänen silmissään. Että luottaisimme hänen rakkauteensa, että luottaisimme takaisin paluun mahdollisuuteen, aina uudelleen aloittamisen mahdollisuuteen, anteeksisaamisen mahdollisuuteen.

Jos ripari on saanut pinnan rikki, ei kannata odottaa että kuori kovettuu ja pinta jälleen tyyntyy. Kannattaa jatkaa tutustumista omaan itseensä, ja toisiin, ja Isään ja Poikaan ja Pyhän Henkeen. Jumalaan, joka on kasteessa kutsunut omakseen.

Kannattaa jatkaa rippiraamatun lukemista, lukea sanoja jotka koskettavat ja menevät pinnan alle ja puhuvat sydämelle.

Kannattaa pitää rukoushelmet tallessa ja muistaa että Jumalalle voi jutella milloin vain ja missä vain ja miten vain, helmien kanssa tai ilman. Rukoushelmet ovat kuin pyöreä pelastusrengas, jonka varassa on turvallista kellua siinä pinnan tuntumassa, elää lähellä Jumalaa.

Kannattaa lähteä mukaan nuoren seurakunnan toimintaan. Jatkaa sitä hyvää ja hauskaa, mitä riparilla on saanut kokea. Saa nauraa ja hiljentyä ja jakaa ajatuksia yhdessä.

Ja kannattaa käydä itsekseenkin ehtoollisella. Leipä ja viini muistuttavat meitä siitä, kuinka me olemme Jumalalle rakkaita. Hän antoi Poikansa Jeesuksen, jotta me saisimme ikuisen elämän. Jeesus kuoli ristillä ja sovitti meidän syntimme, meidän harharetkemme, meidän tuhlailumme, meidän eksymisemme.

Jeesus on ystävä, jonka kanssa kannattaa kulkea matkaa pinnan alla ja pinnan päällä ja pinnan tuntumassa. Hän opastaa elämässä kuin hyvä paimen lampaitaan. Ja onhan tämä meidän ripariryhmä sellainen tiivis ja lämmin lammaslauma. Lauma, jossa jokaisella on paikkansa ja ihan hyvä olla. Porukka, jossa saa olla oma itsensä.

Vaikka ripari on nyt takanapäin, vaikka haikeus ehkä valtaa mielen, ovat iloitset juhlat edessä. Elämä on yhä edessä. Elämä yhdessä, elämä Jumalan varjeluksessa ja rakkaudessa. Elämä Jeesuksen laumassa. Hänen kanssaan menemme yhdessä eteenpäin.

Kohta astumme yhdessä eteenpäin alttarille. Tunnustamme uskomme. Pyydämme uskollemme vahvistusta. Vahvistusta elämäämme. Saamme luottaa, ettei kenenkään tarvitse jaksaa tai kyetä omin voimin. Saamme luottaa Jumalaan. Hän pitää meistä huolen.

Ville-pappi täällä.

On lauantai-ilta. Huomenna vietämme riparimme konfirmaatiota. Ajatukset palaavat mainioon leiriimme, ja kun sanon mainioon, tarkoitan sitä. Meillä oli yliveto porukka, nuoria, jotka näyttivät heittäytymisellään ja mukaanlähtemisellään, että yhdessäolo tuottaa aitoa iloa. Minulla oli ilo olla tämän riparin pappina.

Jotain kertoo sekin, että riparin päättymisen jälkeisenä päivänä riparilaiset tekivät isolla joukolla yllätysvierailun pappinsa kotipihaan. Jotain tehtiin kai oikein :D

Tänä päivänä nuoria herkästi moititaan tästä ja tuosta. Minä huudan kovaan ääneen, että meillä on Jyväskylässä upeita, osaavia, rohkeita, innostuvia nuoria, joiden kanssa on aikuisenkin mukava viettää aikaa. Kiitos nuoret!

Huomenna on iloinen päivä. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Ja kukapa ei vahvistusta kaipaisi. Meitä vahvistaa Jumala, jolla on kaikki valta ja voima ja kunnia. Yhdessä vietämme riparimme päätösjuhlaa. Saamme kasvaa ja vahvistua kristittyinä!

Hyvää yötä Jeesus myötä, kiitos kivasta leiristä!

Ville-pappi